Vietnamia valloittamassa

Miksi Vietnamiin

Uusien hankintalähteiden etsiminen vei minut uuteen kohteeseen Aasiassa, Vietnamiin. Hintatason noustessa Kiinassa, oli aika ryhtyä etsimään uusia hankintalähteitä edullisemmista maista. Vietnam valikoitui kohteeksi johtuen maan kasvavasta teollisuudesta ja oletetuista kilpailukykyisistä hinnoista. Olivathan monet kansainväliset tunnetut brandit  jo vuosia teettäneet tuotteitaan Vietnamissa, lähinnä kuitenkin kuluttajille suoraan suunnatuissa tuotteissa. Matkojeni aikana kuulin kuitenkin että nämä yritykset olivat tosin alkaneet etsiä vieläkin halvempia maita johon siirtää tuotantoaan. Inflaatio Vietnamissa oli meidän tasoomme verrattuna korkea ja yritysten maksamat korot aivan eri luokkaa kuin meillä täällä Suomessa samaan aikaan joten paineita hintojen nousuun oli olemassa.

Ennen ensimmäistä matkaani sain avukseni nuoren vietnamilaisen naisopiskelijan Lahden AMKsta. Hänen tehtävänään oli kartoittaa potentiaalisia vietnamilaisia työvaate- ja työsuojain valmistajia. Hänen laatimastaan "pitkästä" listasta valitsimme sitten ne yritykset joihin otimme yhteyttä ja sovimme tapaamiset mielenkiintoisimpien yritysten kanssa. 

Vietnamissa minulla oli apuna myös Lahdessa opiskellut Vu ja hänen tyttöystävänsä. He hoitivat käytännön järjestelyt Vietnamissa ja sopivat minulle tapaamiset yhdessä valitsemiemme toimittajakandidaattien kanssa. Tulkkia tarvittiin muutamissa tehtaissa, varsinkin Da Nangissa, sillä kohteena olleissa yrityksissä varsinkaan valtio-omisteisissa yrityksissä ei ollut  englanninkieltä puhuvaa henkilökuntaa. 

Kohti uusia seikkailuja

Matkani aloitin Hanoista jossa tapasin mm. silloisen suurlähettiläämme Kimmo Lähdevirran. Häneltä sain hyvän yleiskatsauksen Vietnamin taloudellisesta ja poliittisesta tilanteesta. Suomalaisia yrityksiä maassa toimi tuolloin n. 75  kpl ja Nokia tutkaili mahdollisuuksia kännykkätehtaan perustamiseksi maahan. Hanoissa tapaamani FinnPron edustajan kanssa käymissäni keskusteluissa selvisi että luotettavien toimittajien löytäminen oli maassa haasteellista. Yritysten taloudellisesta tilanteesta oli vaikeaa saada todenperäistä kuvaa. Vietnamissa kun oli käytössä kolminkertainen kirjanpito, yksi verottajalle, toinen pankille ja kolmas omistajille.  Korruptio oli tuolloin kuitenkin maassa yleistä, minulle ei kuitenkaan koskaan tarjottu lahjuksia missään Aasian maassa jossa työtehtävissäni kävin vuosien mittaan.

Suuri ongelma Vietnamissa silloin oli hyvin puutteellinen infra. Välimatkoja ei mitattu kilometreissä eikä maileissa vaan tunneissa. Tieverkosto oli hyvin puutteellinen ja vaatimaton. Etelän ja pohjoisen välinen rautatie oli huonossa kunnossa, vain rautatieyhteys Hanoista Kiinan rajalle oli hyvässä kunnossa. Tärkeimmät satamat sijaitsivat Saigonissa (HCMC) ja Haiphongissa Hanoin lähellä.

Kun muutamat tapaamani ihmiset Hanoissa kuulivat että olin Suomesta niin he kertoivat että suomalainen yritys vuosia sitten oli helpottanut heidän elämäänsä ja että monet yhä muistivat suomalaisten avun Hanoin kehittämisessä. Kerroin että 80-luvun alussa silloisella työnantajallani Vestolla oli Vietnamissa kaksikin projektia, toinen oli korjaustelakka Haiphongissa ja toinen vesihuoltoprojekti Hanoissa. Juttu alkoi luistaa entistä paremmin. Oli hienoa kuulla että Hanoissa oltiin tyytyväisiä projektin jälkeen kun siellä alkoi tulla vettä hanoista. 

Toimittajatapaamisia

Kahden käyntikertani aikana kävin tutustumassa n. 20 yritykseen. Oli vietnamilaisittain suurta ja pientä, tehokasta ja tehotonta. Businesskulttuuri oli vielä nuorta johtuen myöhäisestä yrittämisen vapautumisesta. Vietnamin yhdistyessä sodan loputtua 70-luvulla Etelä-Vietnamin osaajat pakenivat maasta tai heidät eliminoitiin valtaan nousseiden pohjoisvietnamilaisten toimesta, kaikki kapitalistinen ajattelu kun oli kitkettävä yhteiskunnasta.

Maa oli selvästi jakautunut kahteen isompaan alueeseen, pohjoinen Hanoi ja etelän Saigon, ja yhteen pienempään alueeseen Keski-Vietnamissa, Da Nangiin, joka oli kasvamassa yhdeksi merkittäväksi teollisuuden alueeksi. Hanoin alueella teollisuus oli lähinnä raskasta teollisuutta kun taas Etelä-Vietnam Saigonin (Ho Chi Minh City = HCMC) ympärillä oli tunnetumpi kevyestä teollisuudestaan ja vientiin erikoistuneista yrityksistään. Tekstiiliteollisuutta, lähinnä neuleita, oli enemmän etelässä. Yllättävä tieto oli että varsinkin Saigonin alueella valmistavalla teollisuudella oli vaikeuksia löytää työntekijöitä. Nuoret halusivat mieluimmin työskennellä valkokaulus ammateissa, esim. palvelualoilla kuten hotelleissa ja muissa matkailuun liittyvissä ammateissa.

Yksityisten yritysten määrä oli kasvussa johtuen muuttuneesta politiikasta joka salli myös yksityiset yritykset joilla oli vientilupa tarkoin reunaehdoin. Vanhat valtion omistamat tehtaat olivat tehottomia ja byrokraattisia eivätkä järin kilpailukykyisiä. 

Mielenkiintoisimman kontaktin löysin Hanoin suunnalta. Kyseessä oli yksityinen keskisuuri yritys jolla oli tehdas parin tunnin ajomatkan päässä Hanoista, kilometrejä oli tehtaalle varmaan alle sata. Jälleen kerran lähdin ennakkoluulottomasti ja mitään pelkäämättä matkaan. En nimittäin ollut koskaan tavannut ketään yrityksestä eikä mukaani ollut lähdössä ketään ennalta tuntemaani henkilöä. Sovittuun aikaan aamulla menin hotellini aulaan odottamaan noutajaani ja sinne sitten ilmestyikin kolme vietnamilaista mieshenkilöä jotka esittelivät itsensä ja pyysivät siirtymään heidän autoonsa. Kaksi miehistä puhui sentään auttavaa englantia. Iso musta BMW-maasturi odotti hotellin edessä, ei kun kyytiin ja menoksi ajattelin. Minulla ei ollut aavistustakaan mihin suuntaan lähdimme vaikka minulle oli kerrottu tehtaan sijainti ja näytetty paikka kartalta. Melko pian olimme maaseudulla ja tien kunto vaihteli melkoisesti. Näinpähän siinä maalaismaisemia jotka olivat tulleet nähdyiksi uutisista vuosikymmeniä aikaisemmin kun maassa sotaa käytiin. Kyllä sieltä, pienestä maalaiskylästä sitten lopulta löytyi kohtalaisen kokoinen vaatetehdas. Varsinaisen tehtaan lisäksi yrityksellä oli lähikylissä ompelijoita jotka kotonaan suorittivat ompelutyötä, siellä harrastettiin etä-työtä jo silloin. Työn laatu oli kohtalaista mutta näytteiden lisäksi muita toimeksiantoja ei yritykselle kuitenkaan siunaantunut. Asiallisen ja ystävällisen tehdasvierailun jälkeen sain kyydin takaisin Hanoihin. Jälkeenpäin kävi mielessä jotta kuinkahan moni muu kollegoistani olisi kyseiselle keikalle niin surutta lähtenyt.

Toinen mieleenpainuva tehdaskäynti oli Da Nangissa. Siellä yhdessä keskisuuressa tehtaassa  tapaamani tyylikäs naispuolinen tehtaanjohtaja puhui sujuvaa saksaa joten kommunikaatio sujui helposti. Hän oli vuosikausia asunut Euroopassa, muistaakseni Itävallassa, ja siellä oppinut saksankielen. Tulkkini aloitti käännöstyön mutta sai pian itse kokea miltä tuntuu kun ei ymmärrä sanaakaan mistä asiakas ja toimittaja keskustelevat, sen olin itse saanut kokea monen monta kertaa Kiinassa.

Hanoissa ja Saigonissa

Vaikka Vietnamin sodan päättymisestä oli kulunut jo yli 30 vuotta vierailujeni aikaan niin ero kahden suuren kaupungin, Hanoin ja Saigonin, välillä oli huomattava. Pääkaupunki Hanoi oli jollain tapaa värittömämpi ja vanhakantaisempi eikä pursunut energiaa samalla tavoin kuin Saigon. Elämä Hanoissa vaikutti huomattavasti rauhallisemmalta ja kiireettömämmältä eikä katukuvassa näkynyt muistutuksia sodasta kuten etelässä. Toisaalta Hanoissa poliittinen järjestelmä oli sama kuin se oli ollut jo ennen Vietnamin yhdistymistä  70-luvulla. Molemmilla käyntikerroillani majoituin kaupungin keskustassa, jossa minulla oli mahdollisuus tutustua aamu- ja iltakävelyillä ympäristöön.

 Ravintolatarjonta oli huomattavasti suppeampi kuin Saigonissa, paikallisia herkkuja tosin oli tarjolla ja se sopi minulle vallan mainiosti. Vietnamilainen keittiö on minun makuuni, yksinkertaista aasialaista terveellistä ja kevyttä ja sopivasti maustettua syötävää. Vietnamissa syömälleni pho-keitolle ei ole täällä Suomessa löytynyt vertaa. Matkatessani maailmalla olen aina pyrkinyt aina syömään paikallisia ruokia ja juomaan paikallisia oluita tai viinejä. Big Macin saa Suomessakin jos amerikkalaista gourmet-ruokaa kaipaa.

Etelän Saigonista tuli heti ensikerralla yksi suosikkikaupungeistani missä olin matkani ja vuosien varrella käynyt. Kaupungin virallinen nimi on Ho Chi Minh City (HCMC) mutta kaupungissa käytettiin melko yleisesti vanhaa Saigonia lyhenteen HCMCn rinnalla. Oli kuulemma poliittinen kannanotto kumpaa nimeä käytti. Kuten olette huomanneet niin minä käytän sitkeästi Saigonia.

Majoituin molemmilla kerroilla kaupungin ehkä kuuluisimmassa hotellissa, Caravelle Saigonissa.  Sen kattobaarissa länsimaiset kirjeenvaihtajat pitivät tukikohtaansa Vietnamin sodan aikana. Pitihän siellä muutama kerta itsekin piipahtaa. Vielä nytkin hotelli lähettää minulla kanta-asiakas-tarjouksiaan säännöllisesti, en vain ole ehtinyt niitä hyödyntämään.

Kaupungin yleisilme oli täysin erilainen kuin mitä se oli Hanoissa. Värikäs ja kansainvälinen mutta kuitenkin omalla tapaa vietnamilainen. Ravintolatarjonta oli huomattavasti monipuolisempaa kuin Hanoissa mutta aina minä itseni vietnamilaista ruokaa tarjoavasta ravintolasta sielläkin löysin. Vaikka kaupungissa oli jo tuolloin yli 10 miljoonaa asukasta se ei tuntunut samalla tapaa suurkaupungilta kuten monet käymistäni Kiinan ja Intian miljoonakaupungeista. Kaupungin keskustassa oli helppo kulkea jalan ja nähtävää riitti enemmän kuin omaa aikaa jäi työtehtäviltä. 

Liikenne Saigonissa oli sujuvaa. Vielä 20 vuotta aikaisemmin polkupyörä oli ollut vaurauden merkki. Autojen määrä oli rajallinen mutta kaksipyöräisiä riitti senkin edestä.  Nyt kevytmoottori-pyörän päällä näki usein koko perheen, vanhemmat ja kaksi lasta. Hämmästyttävin taito näillä motoristeilla oli saada ajaessaan ylleen sadeviitta muutamassa sekunnissa ensimmäisten sadepisaroitten pudotessa. Liikenteen värimaailma muuttui todella sekunneissa, oli punaista, keltaista sinistä ja monenväristä sadeviittaa.

Hanoista poiketen Saigonissa muistutettiin monessa paikassa maata koetelleesta sodasta. Eri puolilla kaupunkia oli muistomerkeiksi jätetty sodanaikaista kalustoa, oli hävittäjiä, tykkejä ja panssarivaunuja. Itsenäisyyden palatsin, entinen presidentinlinna, puistoon oli museoitu ne kaksi panssarivaunua jotka murtautuivat alueen porttien lävitse -75 ja mahdollistivat palatsin valtauksen, joka nopeasti johti Etelä-Vietnamin hallinnon lopullisen romahtamiseen ja maan yhdistymiseen pohjoisen kommunistihallinnon alaisuudessa.

Mielenkiintoinen ja hyvin ahdistava vierailukohde oli kieltämättä Saigonin Sotamuseo, jonka alkuperäinen nimi oli muistaakseni Amerikkalaisten sotarikosmuseo. Museon piha on täynnä amerikkalaisilta maahan jäänyttä sotakalustoa ja sisätiloissa kerrotaan sodan kulusta kuvin, tekstein ja pienempien esineiden kautta. Pienellä sisäpihalla oli näytteillä erilaisia sodan aikana käytettyjä kidutusvälineitä. Paikalla oli muutamia vaikeasti rampautuneita sotaveteraaneja valmiina kertomaan omista kokemuksistaan ja myymässä sodasta kertovia kirjoja. Vaikka kyseessä oli sodan toisen osapuolen ylläpitämä museo niin minulle ei jäänyt sellaista tunnetta että kyseessä oli poliittinen ja propagandistinen paikka. Käynti siinä museossa antoi toisen osapuolen näkökulman siihen millainen kuva asiasta aikoinaan meilläkin historian ensimmäisessä televisiosodassa annettiin. Vietnamilaisetkin ovat ihmisiä ja mukavia ovatkin.

Käsitykseni Vietnamista muuttui huomattavasti positiivisemmaksi käyntieni aikana. Vietnamilaiset ovat erittäin ystävällistä kansaa joihin minun oli helppo saada kontaktia. Siellä ihmiset tulivat juttelemaan kun olin syömässä tai drinkillä ja joka paikassa kysyttiin oliko jotain jota he voisivat tehdä minua auttaakseen. Kertaakaan minulle ei tullut sellaista oloa että he tarjosivat apuaan hyötymistarkoituksessa. Vielä tänään muutamat vuosia sitten Vietnamissa tapaamani henkilöt pitävät minuun yhteyttä. Toivottavasti näen heidät vielä joskus naamakkain muualla kuin "naamakirjassa."

Vietnam on ihan kiva maa ja Saigon on tosi kiva kaupunki! Toivottavasti tulee vielä mahdollisuus käydä siellä ja tutustua paikkoihin oikein ajan kanssa.