Elämäni vaiherikkain työmatka 

Ikimuistoinen matka Pakistaniin

Olin jälleen kerran lähdössä Pakistaniin työmatkalle. Tällä kertaa matkustin sinne Dubain kautta. Finnairin lennolla pääsin kätevästi Dubaihin ja sieltä minulla oli varattuna jatkolento Emirates'illa Lahoreen.

Olin taas kerran innoissani, olinhan menossa toisenlaiseen ympäristöön jossa arkiset asiat unohtuvat ja jossa eletään hetkessä. Matka alkoi mahtavissa merkeissä. Heti turvatarkastuksen jälkeen Helsinki-Vantaalla oma henkilökohtainen puhelimeni putosi lattialle ja särkyi eikä se sen jälkeen koskaan enää toiminut. Hieman harmitti mutta ei se menoa haitannut sillä olihan minulla vielä työpuhelin käyttökunnossa. Lento Dubaihin sujui mukavasti ja Dubain kentällä lähdin kävelemään kohti lähtöporttia josta lentoni Lahoreen oli lähdössä pari tuntia myöhemmin. Käynnistin työpuhelimeni ja totesin että sen toiminnassa oli jotain hämminkiä. Se hämminki selvisi sitten muutamaa tuntia myöhemmin kun saavuin Lahoreen. 

Olimme yhteyshenkilöni, Bilalin, kanssa sopineet ettei hän olisi Lahoressa minua vastassa vaan hotellin auto ottaisi minut kyytiin ja veisi minut hotellille. Ketään ei kuitenkaan näkynyt ja kaikkien muiden matkustajien lähdettyä menin Avari hotellin tiskille ja kysyin koska hotellin auto oli tulossa hakemaan minua. Hän tarkisti asian koneeltaan ja kertoi ettei minulla ollut varausta heidän hotelliinsa.  Hotellihuone Avarissa oli peruttu koska Lahoressa oli suuri lääkärikonferenssi, kaikki hotellit olivat konferenssin takia täyteen bookattuja. Eivät sitten olleet muistaneet ilmoittaa minulle peruutuksesta. Päätin soittaa  Bilalille ja siinä vaiheessa sitten selvisikin mitä se hämminki puhelimessani oli. Minä kuulin Bilalin äänen mutta hän ei kuullut minua. Kliffaa hei! Siellä minä seisoin aavistuksen harmistuneena Lahoren kentällä ja ihmettelin mitäs nyt tehdään. Ei saa yhteyttä Bilaliin ja kaikki hyvät hotellit täynnä koko kaupungissa. 

Lentokenttävirkailija neuvoi minut taksikuskien puheille, he saattaisivat tietää vapaita huoneita jossain paikallisessa hotellissa. Yksi taksikuskeista tiesikin pienen hotellin josta löytyisi minulle huone. Lähdimme kohti Lahoren keskustaa ja yhtäkkiä hän kääntyi pienelle puistomaiselle siistille sivukadulle. Se sijaitsi alueella joka oli armeijan hallinnoima joten siinä mielessä olin turvallisella seudulla. Sieltä löytyi pieni Royal Golden ...(en muista koko nimeä) mutta todella upea ja kuninkaallinen nimi sillä hotellilla kuitenkin oli. Rakennus oli vanha iso huvila,  aikoinaan  se on ollut luksustasoa, nyt kulunut ja korjauksen tarpeessa. Huoneeni oli iso, kolkko ja kylmä, kylpyhuoneen ikkunaa ei saanut suljettua ja kun yöllä lämpötila laski arviolta + 10 asteeseen meinasi pohjoisen pojan tulla vilu. Mutta olipa katto pään päällä. Maksuksi kelpasi hotellissa vain käteinen. Onneksi sitä oli mukana ja sain aamulla kuitattua itseni ulos hotellista. Yleensä maksoin majoitukset matkoillani luottokortilla mutta pidin aina kaiken varalta pientä käsikassaa paikallista valuuttaa mukana. 

Koska molemmat puhelimeni olivat käyttökelvottomia en saanut viestitettyä Bilalille missä olin. Hänen koko sukunsa oli etsinyt minua kaikkialta, he olivat yhteydessä poliisiin, kyselivät Lahoren hotelleista ja sairaaloista yms. Kenelläkään ei ollut havaintoa meikäläisestä sen jälkeen kun olin maahantulotarkastuksesta selvinnyt Lahoren kentällä. Hotellissa oli netti joka toimi jonkin verran, tosin hidashan se oli, joten sain viimein lähetettyä sen kautta viestin Bilalille.  Bilal nouti minut seuraavana aamuna ja sai suhteillaan järjestettyä minulle alkuun yhdeksi yöksi huoneen Pearl Continentalista. Lääkärien konferenssista johtuen huoneet olivat todella loppuunmyytyjä. Tarvitsin kuitenkin majoituksen 4 vuorokaudeksi ja onnistuhan se ja taas Bilalin suvun suhteilla. Kaikki hyvin loppu hyvin? Eihän toki. Yksikään luottokorteistani ei kelvannut hotellilla joten maksu ei onnistunut. Käteistä minulla ei ollut riittävästi joten lähdimme hotellin apulaisjohtajan kanssa kiertämään Lahoren pankkiautomaatteja. Useilla automaateilla tuli käytyä jotta sain lunastettua itseni ulos hotellista.

Voitte vain kuvitella kuinka paljon puhelimen puute vaikeutti asioiden hoitamista. Minulla oli useita tapaamisia sovittuna eri firmojen kanssa enkä minä saanut pidettyä heihin yhteyttä muuten kuin hotellista sähköpostilla. Kaikki puhelinnumerot kun olivat rikkinäisissä kännyköissäni.

Karachissa yhteyshenkilöni Imran oli ollut huolissaan kun minuun ei ollut saanut yhteyttä. Pääsin kuitenkin hyvin Karachiin ja hänen avustuksellaan Karachissa hankin sitten uuden puhelimen, Dual-Sim Samsungin. Yhteystietoni olivat kuitenkin rikkimenneissä kännyköissäni mutta ainakin minulle nyt pystyi soittamaan. Karachissa homma sujui muuten hyvin, kaikki sovitut tapaamiset tuli hoidettua ja asiat menivät eteenpäin. Sitten tuli aika lähteä kotimatkalle mutta sama juttu luottokorttien kanssa, mikään niistä ei toiminut. Imran tuli onneksi vielä tervehtimään minua hotellille ja hän pelasti minut sillä kertaa pulasta, hän maksoi hotellilaskuni ja pääsin lähtemään kotimatkalle. Maksoin hänelle summan seuraavalla kerralla tavatessamme. Jälkeenpäin tuli mieleeni jotta luottokorttieni Debit/Credit ominaisuus oli oletettavasti syynä niiden toimimattomuuteen. Yrittivät molemmissa hotelleissa veloittaa Debit puolelta vaikka painotin jotta käyttäkää Creditiä.

Minulla oli matkalla mukana varalla vanha Nokia E7 mutta sitä en ollut saanut toimimaan. Karachin kentällä lähtöportilla odottaessani Dubain koneeseen pääsyä avasin kuitenkin nokialaiseni ja kas kummaa silloin se toimi. Katsoin vähän asetuksia ja huomasin että perusasetuksissa oli 3G verkko mutta sitä ei ollut vielä silloin Pakistanissa paitsi nyt Karachin kentällä. Muualla maassa oli vielä 2G verkko, heheh.

Ei kun kotimatkalle Dubain kautta kahden tapahtumarikkaan viikon jälkeen. Kaikenlaista on tosiaan matkan varrella tullut koettua mutta tuolla kertaa mutkia oli matkassa tavallista enemmän. Onneksi olen tällainen hidas hämäläinen joka ei edes ehtinyt kertaakaan hätääntyä vaikka vähän ylimääräistä harmistusta oli havaittavissa. Totesin vain jotta kyllä kaikesta selviää eikä turhaan kannata hötkyillä.