Oikealla asialla 2024

Olemme saaneet elää erittäin mielenkiintoisen alkuvuoden, sota Ukrainassa jatkuu kolmatta vuotta ja taistelut Gazassa ovat puolestaan jatkuneet viime lokakuusta lähtien. Kumpaankaan järjettömyyteen ei näköpiirissä ole loppua. On todella uskomatonta, ettei joillekin valtaapitäville ihmishengellä ole minkäänlaista arvoa. Täällä kotimaassa keskustelut omasta turvallisuudestamme ovat myös jatkuneet vilkkaina viime aikoihin saakka ja vieläkin löytyy keskustelijoita, joiden Input keskusteluun sataa Putinin laariin. En tässä ota kantaa tarkemmin mihinkään edellä mainituista asioista sillä kaikki te olette varmaan seuranneet maailman menoa itsekin. Sen verran kuitenkin, jotta pulinat pois päätökset kevään ehkä kuumimmasta aiheesta, rajaturvallisuuden lisäämisestä, on tehty. Meillä on ollut Kokoomuksessa erittäin tapahtumarikas ja antoisa alkuvuosi, ensin valittiin oma ehdokkaamme maamme uudeksi presidentiksi ja pienen hengähdystauon jälkeen käytiin hienosti menneet EU-parlamenttivaalit. 

Presidenttiä tekemässä

Vuoden alkupuolisko oli osaltani kaikkien aikojen mielenkiintoisin. Niin paljon mahtui mieleen painuneita tapahtumia talven ja kevään ajalle. Viime vuoden puolella alkanut työ uuden presidentin saamiseksi väistyvän, hienosti tehtävänsä hoitaneen Saulin tilalle jatkui talvella täysipainoisesti. Jo edellistalvena kerroin kysyttäessä kantanani, jotta Stubb olisi paras mahdollinen ehdokas seuraavaksi tasavallan presidentiksi, eipä sitä ajatusta monikaan silloin ostanut. Ei se aivan pieleen mennyt sillä meillä olikin mitä mainioin ehdokas, meinaan tuo Alex, jonka pääsin tapaamaan muutaman kerran hänen käydessään täällä Vantaalla hänen ehdokastapahtumissaan. Viime vuonna syksyllä hänestä livenä saamani positiivinen mielikuva vahvistui joka kerta kun häntä kuulemaan pääsin. Mielikuva, jotta siinä meillä on osaava, kansainvälinen ja helposti lähestyttävä seuraava Tasavallan Presidentti. Totta kai sitä nyt kaverikuviakin tuli otettua ja kerran kun kysyin häneltä, jotta tuleeko sinusta nyt sitten Aleksanteri I, niin hän vastasi, jotta ei kun Aleksanteri IV. Niinhän siinä sitten kävikin, jotta me saatiin Alexista Suomelle uusi päämies ja hyvin on hommansa ainakin toistaiseksi hoitanut.

Meppien valinnassa

Presidentti kun oli saatu valittua niin sitten olikin jo aika laittaa paukkuja kesäkuun EU-parlamenttivaaleihin. En toki itse ollut ehdolla, ne hommat ovat nuorempia varten, ellei nyt sitten satu olemaan eläkeiässä oleva entinen valtakunnantason poliitikko, jolle ei enää kotimaan kuvioissa oikein ole kunnon hommia tarjolla. Nuoremmasta päästä siellä oli ehdolla yli puolet edellisen hallituksen viisikosta, ja kaikille heille äänestäjät antoivatkin lähtöpassit Brysseliin. Keräsipä yksi heistä kaikkien aikojen äänisaaliin, jonka kuultuani ajattelin, jotta kylläpä oli iso joukko, joka halusi varmistaa, jotta matkaan tuo on saatava. Tarttee kyllä myöntää, että enemmän olen kaivannut sitä Enid Blytonin viisikkoa kuin tuota edellisen hallituksen viisikkoa.

EU-vaaleissa meillä oli täällä Vantaalla hyvä oma ehdokas, tuo ylikonstaapeli Kasosen Mika, jonka kampanjassa tuli roikuttua mukana. Mukavan äänisaaliin Mika keräsikin mutta valtakunnallisesti tunnetummat ehdokkaat haalivat niin mahtavat äänisaaliit, että hyvä mies jäi valitsematta Brysseliin. Vantaan kannalta ei välttämättä huono ratkaisu sillä Mikalla on vielä yllin kyllin annettavaa tälle kaupungille, ja kyllä hän vielä ehtii isompiin ympyröihin siirtymään sen verran nuori hän vielä on.

Puoluekokoustamassa

EU-vaalit kun olivat paketissa, niin olikin sitten aika suunnata Tampereelle Kokoomuksen puoluekokoukseen. Tämä olikin jo toinen kerta, kun varsinaiseen puoluekokoukseen pääsin osallistumaan. Edellisestä kerrasta olikin jo vierähtänyt tovi, sillä se oli vuonna 1988 jolloin juhlittiin kansanliikkeemme pyöreitä vuosia. Tuosta kerrasta en paljoakaan muista, eikä se johdu siitä, että olisin nauttinut liikaa muutakin kuin kansalaisluottamusta, vaan siitä että, siitä on jo sen verran aikaa, että jotain olisi enää aktiivimuistissa. Tällä kertaa mielenkiintoista kuultavaa oli riittämiin ja päivänpolttavista asioista pääsi keskustelemaan eri ihmisten, tuttujen ja uusien tuttavuuksien kanssa. Keskustelut olivat hyvin maltillisia eikä siinä porukassa kovin helposti pääse kovin jyrkkää vastakkainasettelua syntymäänkään, johtuu varmaan yhteisistä arvoista ja yhteisestä aatemaailmasta.

 Kokouksen jännittävin osuus oli kieltämättä varapuheenjohtajavaali, jossa valitettavasti meidän ehdokkaamme Sari hävisi äänestyksessä varapuheenjohtajuuden 0,4llä äänellä, saaden 409 ääntä. Voitte varmaan arvata, että harmistus oli joukossamme suuri, kun hyvä kampanja päättyi noin niukkaan tappioon. Tulipa taas todettua, että jokainen ääni on tärkeä, jopa arvoltaan 0,2 voi ratkaista kisan.

Mitäs nyt sitten?

Nyt onkin sitten hieman rauhallisempi jakso tällä rintamalla ensi kevääseen saakka, jolloin pidetään kunta- ja aluevaalit. Nyt on sitten aikaa, toivottavasti, saada vauhtia myös Etelä-Vantaan Kokoomuksen toimintaan. Suunnitelmia toiminnan ja näkyvyyden lisäämiseksi onkin jo tehty, enää ei puutu kuin niiden toimeenpano. Omalta osaltani voin sanoa, jotta kun tuota Ikää ja kokemusta on karttunut ja viime vuosina, kun olen aktiivisesti senioritoiminnassa ja Vantaan Vanhusneuvossa sekä puolisentoista vuotta nyt Kirkkovaltuustossakin toiminut niin halu olla vaikuttamassa yhteisiin asioihin jatkossakin on tallella, joten eihän tätä kesken voi lopettaa. Siksi ensi vuoden Kuntavaaleissa ei tarvitse pähkäillä ketä äänestäisi sillä ehdokas on jo valittuna. Tarttee vain toivoa, että edes vaimo äänestäisi, saisi edes kaksi ääntä. Meinaan vaan, jotta silloin säilyisi sopu täällä kotipiirissä.

Palailen taas linjoille syksymmällä.