Intiaa ristiin rastiin

Intiaa ristiin rastiin

Jonkin aikaa sitten osallistuin entisen pomoni, Ismon, läksiäisiin kuokkavieraana, nyt oli sitten hänen vuoronsa jäädä ansaitulle eläkkeelle. Tilaisuudessa tapasin ison liudan entisiä työtovereitani, osa heistä voi toki jo kutsua vanhoiksi työtovereiksi, jos ikää ajatellaan. Paikalla oli myös yksi ensimmäisistä intialaisista työtovereistani, Anupam, jonka kanssa yhteistyö alkoi toisella matkallani värikkääseen Intiaan. Siinä tilaisuudessa tuli monenlaista mieleen niiltä vuosilta kun Intiaa ristiin rastiin matkustin. Käytyäni täällä kotisivullani löysin muutama kuukausi sitten aloittamani toisen, mutta keskenjääneen blogin, johon olen lisää muistelujani omaksi, ja toivottavasti teidän, lukijoitteni, iloksi kirjannut. 

Työ vei minua ympäri Intiaa, tuli nähtyä itää, länttä etelää ja pohjoista. Tuli nähtyä uutta ja vanhaa, vaurasta ja köyhää. Sitä elämän kirjoa ja värikkyyttä en tule koskaan unohtamaan.

Jo silloin ajattelin jotta onko meillä asiat liian hyvin täällä Suomessa? Meille kun ei mikään tunnu riittävän. Me suomalaiset olemme olleet tutkimusten mukaan jo muutaman vuoden maailman onnellisin kansa. Matkoillani olen nähnyt, että ihmiset voivat näyttää onnellisilta myös huomattavasti vaatimattomammissa oloissa, sitä pysähtyy välillä miettimään mitä onnellisuus oikeasti on, tarvitaanko aina lisää tavaraa ja mahtavia uusia elämyksiä jotta olisi onnellinen. Kaikeksi onneksi me suomalaiset emme ole tippaakaan kateellisia jos joillakin on enemmän kuin meillä tai että he menestyvät hyvin elämässään.

Ristiin rastiin

Vuosien varrella näin Intiaa laajalti. Vaikka pitkät välimatkat lensin niin toimittajien tehtaille oli aina kuljettava autolla. 80 km matkaan saattoi kulua 3-4 tuntia, siinä ehti katsella maisemaa ihan tarpeeksi. Pääkohteina olivat Chennai (entinen Madras) ja Mumbai (entinen Bombay) sillä niissä sijaitsivat silloin ne Lindströmin toiminnot joissa yhteyshenkilöni työskentelivät. Chennaista matkat suuntautuivat Maduraihin, Coimbatoreen, Siwakasiin ja Bangaloreen (en koskaan tottunut uuteen Bengaluru  nimeen) muutaman mainitakseni siltä suunnalta. Mumbaista matkat suuntautuivat itse Mumbain suuralueen lisäksi lähinnä Vapiin ja Ahmedabadiin, joissa molemmissa sijaitsi suurten yritysten tuotantolaitoksia. Syrjäisin paikka jonne Mumbaista matkustin oli Anjar lähellä Pakistanin rajaa, siellä sijaitsi suuren vuode-vaate ja frotee valmistajan uusi valtava, moderni tuotantolaitos,

 Finnairin lentojen Bombayhin loputtua Delhistä muodostui uusi solmukohta lennoille kaikkiin ilmansuuntiin. Delhin läheisyydessä sijaitseva Gurgaon edusti jo silloin uutta modernia intialaista teollisuutta, sinne oli keskittynyt mm. ICT-alan yrityksiä, high.techiä ja logistiikkaa. Läheisessä Faridabadissa tuli käytyä joitakin kertoja sillä siellä sijaitsi yksi palvelupisteistämme. ,

Yksi mielenkiintoisimmista paikoista oli kieltämättä Kolkata (entinen Kalkutta). siellä aisti monessa kohtaa vanha brittien aikaista historiaa. Eräällä matkalla sai mahdollisuuden majoittua vanhalla perinteikkäällä klubilla, jossa brittiläinen paikallinen yläluokka oli aikaansa viettänyt. Mahtava korkealla tiilimuurilla ympäröity alue, joka kätki sisäänsä täysimittaisen golfkentän, hevostallit, useita tenniskenttiä, yms. Voi vain kuvitella millaista elämä siellä on ollut ja kuinka se erosi muurien ulkopuolisesta elämästä..

Yksi käymistäni Intian kaupungeista on pohjoisessa oleva Chandigarh, Punjabin ja Haryanan pääkaupunki. Kaupunki perustettiin Intian ja Pakistanin itsenäistyttyä omiksi valtiokseen 1940 luvun lopulla sillä Punjabin pääkaupunki Lahore jäi brittivallan päättyessä Pakistanin puolelle. Kaupunki poikkeaa kaikista muista näkemistäni Intian kaupungeista. Se on moderni, siisti ja vehreä. Chandigarhista matka jatkui maanteitse Phagwaraan jossa sijaitsi suuren kangasvalmistajan tehtaat.

Paljon tuli maata kierrettyä ja paljoa nähtyä mutta turismi tekemistäni matkoista puuttui täysin sellaiselle ei kerta kaikkiaan jäänyt tilaa. Toisaalta itsehän matkaohjelmani laadin joten en voi ketään siitä syyttää.

 Liikkuminen Intiassa

Viime kerralla kerroin ensimmäisistä matkoistani Intiaan ja kuinka Marraskuun 2008 terrori-iskut muuttivat matkasuunnitelmani. Vaikka elämä palasi pääosin vanhoihin uomiinsa  niin suurin muutos oli että turvatarkastuksista Mumbain iskun jälkeen tuli erittäin tiukat ja jatkuvat. Lentokentillä ja hotellien portilla seisoivat aseistetut vartijat tarkastamassa kaikki alueelle pyrkivät ajoneuvot. Hotelleihin ja julkisiin tiloihin, esim. kauppakeskukset, tuli tiukat turvatarkastukset, sisään pääsi vain metallinpaljastajien lävitse ja laukut läpivalaistiin joka kerta. 

Lentäen

Matkat taitettiin lentäen isojen kaupunkien välillä. Parhailla kahden viikon reissuilla saattoi sisämaan lentokilometrejä tulla 6-7000. Lentoyhtiöitä oli useita, oli perinteisiä ja halpalento sellaisia, koneet olivat pääsääntöisesti siistejä ja uudehkoja. Lentoja oli hyvin tarjolla niin suuriin kuin pieniinkin kohteisiin ja yleisesti ottaen aikatauluissakin ne pysyivät.

Lentokentillä kaikki matkatavarat läpivalaistiin ja varustettiin tageillä, jotka leimattiin läpivalaisun jälkeen. Matkatavaran tageissä ja koneeseen-nousukorteissa oli oltava leimat muuten ei lennolle ollut asiaa. Vanhemmilla paikallisilla miehillä näki usein pitkiä puukeppejä, jotka he ottivat mukaan myös lennolle. Meikäläistä ihmetytti alkuun kun  pappojen puukepit läpivalaistiin ja niihin kiinnitettiin leimattu tagi. Turvallisuus ennen kaikkea oli ajan henki.

Maanteillä

Aloittaessani Intiassa matkustamisen oli tiestö huomattavasti heikompaa kuin mitä olin nähnyt esim. Kiinassa. Saattoi käydä niin, että yhtäkkiä moottoritie loppui ja tie muuttui kapeaksi vanhaksi, huonokuntoiseksi tieksi ja muutamaa kilometriä edempänä uusi komea tie jatkui. Syy tähän saattoi olla, ettei paikallinen maanomistaja ei ollut suostunut myymään maitaan tienrakentajille. Autolla matkailuun sisältyi aina pientä jännitystä sillä lehmät, puhvelit, vuohet ja lampaat käyskentelivät vapaasti niin kaupunkien kaduilla kuin maanteilläkin. Äkkijarrutuksilta ei vältytty sillä kerran eteen juoksi iso vesipuhveli, jonka kuskini sai juuri ja juuri väistettyä. Se puhveli tuli ihan puskista. Mitään ei onneksi koskaan tapahtunut ja terveenä säilyttiin. Onneksi minulla oli turvavyö kiinnitettynä sillä muuten olisin siirtynyt vauhdilla takapenkiltä etupenkille. Kuski kyllä alussa ihmetteli, taisi olla hieman närkästynytkin kun en luottanut hänen ajotaitoonsa, kun kiinnitin turvavyön pienen Tatan takapenkillä. Ei kuulemma tarvitse Intiassa käyttää turvavyötä mutta kerroin että se on tapa joka on iskostunut mieleeni.

Kiskoilla

Rautatieverkosto Intiassa oli, ja taitaa edelleenkin olla heikohko, siksi en koskaan käyttänyt junaa matkustaessani kaupungista toiseen. Toisaalta välimatkakin olivat niin pitkiä ettei juna ollut edes realistinen vaihtoehto.  Paikallisjunat olivat sinänsä nähtävyys, ei ovia ei ikkunoita,  jengi roikkui vaunujen ulkopuolella, oviaukoissa ja vaunujen katoilla. Turvallisuuden kanssa oli vähän niin ja näin. 

Delhiin rakennettiin metroa ja yksi avatuista linjoista kulki lentokentältä Delhin keskustaan. Hotellini sijaitsi lähellä Delhin lentokenttää ja koska minulla oli vapaa-ilta päätin pistäytyä yhdessä Delhin perinteisistä ostoskeskuksista. Päätin kokeilla uutta ihmettä ja sainkin kokea nopean matkan upouudessa tyylikkäässä metrossa, olin aivan toisessa maailmassa. Kaikki vaunun matkustajat olisivat mahtuneet yhteen autorikshaan. Paikalliset taisivat silloin vielä hieman vieroksua niin hienoa kulkupeliä. Metromatkan päätteeksi kipusin maanpinnalle ja totesin että olin ihan pihalla ilmansuunnista, niin on käynyt muissakin paikoissa, jopa tutuissa. Sitä kun ei koskaan tiedä mistä niistä monista uloskäynneistä sitä ihmisten ilmoille tulla tupsahtaa. Kiertelin tunnin verran paikallisten asukkaiden joukossa. Oli pakko katsella jalkoihin melko usein sillä välttelin kastelemasta kenkiäni, miehet kun hoitelivat vähän joka puolella juoksevia asioitaan rakennusten seinustoilla. Enpä löytänyt etsimääni ja palasin tulevaisuuteen, siihen upeaan metroon ja ajelin takaisin hotellilleni.

Julkinen liikenne

Hotellin taksit, paikallinen henkilökuntamme tai toimittajan edustaja hoitivat noudot ja viennit kentälle ja/tai tehtaille.  Alussa tuli tosin mentyä autoon kuskin puolelle ennen kuin muisti jotta Intiassa on vasemmanpuoleinen liikenne. Mieleeni ei kuitenkaan koskaan tullut hypätä ratin taakse ajaakseni meikäläisittäin kaoottisessa liikenteessä. Paikalliset taksit Mumbaissa olivat pääsääntöisesti 50-luvun englantilaisten Morris Oxfordin intialaisia kopioita, Ambassador merkkisiä tosin. Delhissä vallalla olivat 50-luvun Fiatin 1100 kopiot. Molemmat ikoniset automallit oli kuitenkin jo viimeisen käyntini aikaan määrätty poistettavaksi liikenteestä niiden saastuttamisen takia, Vuonna 2020 ne tietääkseni sitten siirtyivät historiaan lopullisesti. 

Muutamia kohtuutasoisia taksiyrityksiäkin, joiden autoissa oli taksamittarit, löytyi, esim. Merucab'in palveluja käytin useamman kerran Mumbaissa. Kiinteän hinnan saattoi sopia etukäteen, silloin ei mittaria laitettu päälle. Varsinkin lentokenttien läheisyydessä oli palveluntarjoajia joiden kyytiin ei kannattanut mennä sillä hinnat olivat usein moninkertaiset verrattuna mittarilla varustettuihin takseihin. Eli nyt se tapa taitaa olla levinnyt jo Helsinki-Vantaalle jos lehtikirjoituksiin on uskomista.

Henkilöautojen määrä kasvoi joka vuosi ja liikenne oli suurissa kaupungeissa täydellistä kaaosta. Liikennevaloissa oli aikanäyttö joka kertoi kuin paljon aikaa oli valojen vaihtumiseen. Tavallista oli että  ennakoitiin 15 s ennen valojen vaihtumista vihreäksi ja lähdettiin hyvissä ajoin liikkeelle.  Bussit kaupungeissa olivat pääsääntöisesti vanhoja rämiä. Korkeatasoisia ilmastoituja pitkän matkan bussejakin löytyi, niissä oli makuupaikkoja ja liikkuivat usein öisin. Niitä kutsuttiin aina Volvoksi olivatpa ne minkä merkkisiä tahansa, Volvosta oli tullut samanlainen yleisnimi kuin mono tai heteka Suomessa.

Kolkatassa näki vielä vanhoja muutamia rikshoja, joita vanhat laihat miehet juosten vetivät perässään. Monelle aasian-kävijälle tuttuja tuktukeja oli käytössä niin henkilö- kuin tavarankuljetuksiinkin. Intiassa niitä tosin kutsuttiin autorikshoiksi tai pelkästään "Autoiksi". Suurin määrä ihmisiä yhden 3-pyöräisen "Auton" kyydissä mitä näin oli 9 aikuista. Lehdissä oli näki uutisia että kokonainen perhe oli menehtynyt onnettomuudessa "Auton" ja raskaan ajoneuvon tai junan kanssa. Vanha auto- ja "Auto"kanta saastuttivat jo matkojeni aikoihin melkoisesti mutta ei vielä siinä määrin kuin mitä viime aikoina olemme uutiskuvissa Intiasta nähneet. Kulkuvälineiden vaihtuminen ympäristöystävällisemmäksi oli jo silloin alkanut mutta paljon siellä on vielä tänäkin päivänä tehtävää.

Nyt taitaa olla aika lopetella ettette kyllästy jaaritteluihini, mutta älkää huolestuko asiaa jäi vielä varastoon ainakin yhteen blogiin. Seuraavassa Intian matkoja käsittelevässä blogissani kerron  tarkemmin mitä kaikkea näin toimittajakäynneilläni ja matkoilla toimittajia tapaamaan.